maanantai 19. elokuuta 2013

Lähimetsien puolesta


äiti marras -12 094.JPG Meidän kylän laidalta avautuu laajat metsät. Aluetta kutsutaan Pöngölänmaaksi. Nimi on peräisin keskiajalta. Metsäalue oli Lahden seudun keskiaikaisten asukkaiden metsästysmaa, erämaa. Metsä on vanhaa mänty- ja kuusimetsikköä, isoja soita ja kallioita. Jos hyvin käy, saatat törmätä hirviin, pupuihin ja metsäkanalintuihin. Niin kuin meille käy tämän tästä. Aluetta halkoo isot sähkölinjat. Metsässä on paljon polkuja, joista osa on peräisin keskiajalta, ja jotka ovat nykyisin koirien ulkoiluttajien ahkerassa käytössä. Metsässä riittää myös jännitystä. Lähellä Nauhan majaa oli nyt syksyllä suden jäljet, kun susi oli käynyt juomassa lammikosta. Huolestuttavaa on ollut seurata muutaman vuoden ajan, miten tukkirekat jatkuvasti ajavat, ensin tyhjänä ja sitten paksujen puiden täyttäminä talon ohitse. Alueelta on parturoitu isoja länttejä paljaaksi. Puut on hakattu viimeistä oksaa myöten pois, eikä siemenpuita ole jätetty. Ihan itkettää kun katsoo entisiä metsiä, kyllä moni lintu menetti pesäpuunsa. Miten on mahdollista, että metsää voi kaataa tyhjäksi tällä tavalla? Ilmeisesti joku on ollut rahan tarpeessa. Eikö puita voisi kaataa harventamalla ja siistimällä pusikoita, niin kun monessa muussa paikassa on tehty?Metsissä säilyisi metsän tuntu, linnuilla ja eläimillä olisi syömistä ja pesäpuita. Siemen tuotto olisi turvattu.Mistähän saataisiin alueelle liito – oravia tai valkoselkätikkoja, jotta alue rauhoitettaisiin.                                                                                            
Pitääkö meidän vain seurata passiivisena, kun metsät häviävät ympäriltä. Vai voimmeko vaikuttaa mitenkään, metsien säilymisen puolesta? Yksi tapa vastustaa avohakkuita olisi kerätä nimiä ihmisiltä listoihin, lähimetsien puolesta. Samalla tavalla kun postin vuoksi taisteltiin. Listat luovutettaisiin metsänomistajille, jotta he tietäisivät mitä mieltä ihmiset ovat metsien kaatamisesta. Loppu sanoiksi voi todeta, että joka tapauksessa menee vuosikymmeniä ennen kuin puut ovat kasvaneet takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti